Reserviläinen -lehdessä ilmestynyt seminaarijuttu, alustukset liitteenä lopussa:
Ase- ja ampuma-alan harrastajat, järjestöt ja yritykset ovat huolissaan ampumarataverkoston harvenemisesta Suomessa. Samoin huolestuttaa ampuma-aselain pian tapahtuva avaaminen EU:n tuliaseita koskevan direktiivin muutoksen vuoksi.
Perjantaina 25.4. kokoontuivat harrastajat, järjestöt ja yritykset Finlandia-talolle keskustelemaan ampumaharrastuksen uhista ja mahdollisuuksista. Seminaarin aloitti europarlamentaarikko Lasse Lehtinen esittelemällä EU:n tuliaseita koskevan direktiivin muutoksia. Direktiivin hyväksymisen jälkeen unionin jäsenmailla on kaksi vuotta aikaa saattaa ajan tasalle kansallinen aselainsäädäntönsä vastaamaan tätä ns. minimilainsäädäntöä. Yhtenä muutoksena aiempaan on direktiivin 5. artikla jonka mukaan alle 18-vuotiaat saavat hankkia aseen vain metsästystä tai urheiluammuntaa varten, edellyttäen että he harrastavat tätä toimintaa ohjauksen alaisina. Muita muutoksia on mm. aserekisterien kohdalla, aseiden sarjanumeroinnissa ja yleisesti direktiivin ymmärrettävyyden parantamisessa.
Hallintoneuvos Jouni Laiho Sisäasiainministeriön Arpajais- ja asehallintoyksiköstä jatkoi kertomalla Ampuma-aselain avaamisesta ja tarpeesta erilliselle ampumaratalainsäädännölle. Ampuma-aselaki tullaan luultavasti uudistamaan kaksiportaisesti, esitti Jouni Laiho. Ensin tehdään ne muutokset, jotka pian hyväksyttävä direktiivi edellyttää ja sitten toisessa vaiheessa remontoidaan loput aselaista useissa osakokonaisuuksissa. Laihon mukaan intressipiirien mukaan ottamisesta aselainsäädännön valmistelun aikana ei ole olemassa valmista suunnitelmaa, mutta ainakin ampuma-aselautakunta tullaan ottamaan mukaan työhön.
Ampumaratoja koskevat säännökset ovat hyvin puutteellisia ja ristiriitaisia. Tällä hetkellä ratoja koskevia määräyksiä on noin neljässäkymmenessä eri laissa, asetuksessa ja ohjeessa. Vanhin näistä on keisarillisen asetuksen 14 pykälä, jonka mukaan vain yhdistykset ja yksityiset henkilöt saavat laittaa ampumaratoja ja ampumapaviljonkeja hankittuaan siihen ensin asianomaisen kuvernöörin luvan. Mikään laki ei ota kantaa esim. Puolustusvoimien, poliisin, rajavartiolaitoksen ja tullin oikeuteen perustaa ja ylläpitää ratoja. Ympäristö- ja sisäasiainministeriö ovat 90-luvulta asti kiistelleet siitä, kenen vastuulla on uuden ampumaratoja koskevan erillislainsäädännön tuottaminen. Ratkaisua ei ole vielä syntynyt.
Suomen Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtajan Risto Aarrekiven mukaan kaavoituspäätökset ajavat radat yhä ahtaammalle. Villi rakentaminen haja-asutusalueilla, joilla olevista radoista vain harvat ovat kaavaan merkittyjä, johtaa valituksiin melusta ja ratojen sulkemiseen. Kaikki Suomen ampumaradat tulisikin saada merkittyä kunnallisiin ja maakunnallisiin kaavoihin.
Suuri ongelma on myös ympäristölainsäädännön vaihteleva tulkinta eri puolilla maata. Seminaarin aikana tuotiin hyvin esille miten Ympäristökeskukset ohjeistavat täysin erilaisia ampumaratoja aivan samoilla vakiotekstin sanoilla. Melu- ja raskasmetallipäästöille on olemassa raja-arvot, mutta ratojen pitäjiltä ympäristölupaa varten vaadittaville mittauksille ei ole olemassa yhtenäistä ohjeistusta.
Seminaarin suuria uutisia oli projektipäällikkö Markku Lainevirran esittelemä ampumaharrastuksen kehittämishanke AMPU. Hankkeessa ampumaratafoorumin jäsenjärjestöt pyrkivät takaamaan ja turvaamaan koko maahan yhtenäiset, turvalliset, viranomaismääräysten mukaiset, toiminnalliset ja koulutukselliset edellytykset vapaaehtoiselle, järjestäytyneelle ampumaharrastukselle ja sen kehittämiselle tulevaisuudessa.
Hankkeen tärkeimpiä osia ovat ampumaratojen luokitus ja kehittäminen maakunnallisiin ampumakeskuksiin ja niihin verkostoituneisiin paikallisiin ampumaratoihin. Myös eri harrastajaryhmien turvallisuuskoulutusta ja -ohjeistusta pyritään kehittämään ja yhtenäistämään.
Teksti ja kuvat: Tommi Verho/Reserviläinen