Tekijä: admin

Julkaistu
Hankkeen taustaa Ympäristönsuojelulainsäädännön uudistuksen vaiheessa 3 kerättiin laaja aineisto lupamenettelyn sujuvoittamisen tueksi. Yksi esitetyistä jatkotoimista oli selvityksen laatiminen mahdollisuuksista muuttaa joidenkin ampumaratojen luvanvaraisuutta laukausmäärän, sijaintipaikan (etäisyys haitankärsijöistä) tai aselajin mukaan. PLM, ELYT (12), Ampumaharrastusfoorumi ja Joensuu tukivat aikaisemmalla lausuntokierroksella ehdotusta. ALUKE-hanke ja työpaja 25.10.2016  Selvitystyön/hankkeen nimeksi tuli ALUKE ja hankkeesta järjestettiin työpaja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiloissa 25.10.2016. Muistio 25.10.2016 tilaisuudesta löytyy linkkinä. Ampumaharrastusfoorumin suurimmat jäsenyhteisöt olivat työpajassa edustettuna. ALUKE-hankkeen puheenjohtajana on Outi Pyy (SYKE).  ALUKE-hankkeen ehdotuksia odotetaan lausuntokierrokselle Lokakuun työpajan kannanottojen lisäksi Ampumaharrastusfoorumi on toimittanut materiaalia vähäisten ampumaratojen määrittelyn tueksi. ALUKE-esitykset saataneen joulukuun kuluessa lausunnolle. Hankkeen toimeksianto sisälsi vain pienen/vähäisen ampumaradan kriteeristön määrittelyn. Jo työpajassa lokakuun lopulla sivuttiin myös mahdollisia tapoja yksinkertaistaa lupamenettelyä. Lainsäädäntötekniikan valitsee ympäristöministeriö. Ampumaharrastusfoorumi varautuu antamaan lausunnon ja tukemaan hankkeen valmistelijoita. muistio-aluke-työpajasta-251016    

Lue lisää...

Julkaistu
Vuoden 2016 ympäristötekopalkinto myönnettiin Ville Maijaselle ja Pauli Harjulalle. He saivat palkintonsa siirrettävästä ja ympäristöystävällisestä Citykontti-taululaiteinnovaatiosta ampumaradoille. Se on hanke, jossa on kehitetty ampumaradan luodinkeräysjärjestelmää merikonttiratkaisussa. Luotettava ja kustannustehokas ratkaisu mahdollistaa luotien talteenoton. Se myös estää maaperän pilaantumisen ja pysäyttää luodit turvallisesti ja estää kimmokkeet. – Lyijy kerätään kuivaa sisätilaan, eristettynä maaperästä. Taulut ovat suojassa tuulelta ja sateelta. Kontit mahdollistavat toiminnan jatkamisen pohjavesialueilla, Maijanen kertoi. https://www.ampumaurheiluliitto.fi/2016/12/03/juha-hirvelle-kultainen-viiri-ymparistotekopalkinto-ville-maijaselle-ja-pauli-harjulalle/ Tekstirunko ja kuva Lassi Palo

Lue lisää...

Julkaistu
Sisäministeriö on pyytänyt (SMDno-2015-2044) eräiltä ampuma- ja aseharrastusjärjestöiltä lausuntoa hallituksen esitykseksi ampuma-aselain ja rikoslain muuttamisesta. Esitysluonnos sisältää ehdotukset koskien sähköisen asioinnin käyttöön ottamista aselupa-asioissa, kotipaikkasidonnaisuuden poistamista, soveltuvuustestistä luopumista ja aseen esittämisen rajoittamista. Kaksivaiheinen hankkimis- ja hallussapitolupamenettely yhdistettäisiin aselupamenettelyksi. Aselupa olisi ampuma-aseen hallussapitoon oikeuttava lupa, johon voitaisiin liittää oikeus aseen hankkimiseen, valmistamiseen tai muuntamiseen yksityistä tarkoitusta varten. Ampumaharrastusfoorumi suhtautuu erittäin myönteisesti aselain edellyttämien menettelyjen joustavoittamiseen ja nykyaikaistamiseen. Ampumaharrastusfoorumin lausunto: AHF_aselakijousto_SM1615952_20160816 Ampumaharrastusfoorumin jäsenjärjestöt ovat myös antaneet omat lausuntonsa toimintojensa erityispiirteiden näkökulmasta. Lausunnot ovat pääasiassa samanhenkisiä.

Lue lisää...

Julkaistu
Sisäministeriö on pyytänyt (SMDno-2015-2044) eräiltä ampuma- ja aseharrastusjärjestöiltä lausuntoa hallituksen esitykseksi ampuma-aselain ja rikoslain muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on aselupamenettelyn uudistaminen aseturvallisuutta vaarantamatta. Esitysluonnos sisältää ehdotukset koskien sähköisen asioinnin käyttöön ottamista aselupa-asioissa, kotipaikkasidonnaisuuden poistamista, soveltuvuustestistä luopumista ja aseen esittämisen rajoittamista. Kaksivaiheinen hankkimis- ja hallussapitolupamenettely yhdistettäisiin aselupamenettelyksi. Aselupa olisi ampuma-aseen hallussapitoon oikeuttava lupa, johon voitaisiin liittää oikeus aseen hankkimiseen, valmistamiseen tai muuntamiseen yksityistä tarkoitusta varten. Muutokset vähentäisivät pakollista käyntiasiointia poliisilaitoksella ja joustavoittaisivat menettelyä. Sähköisen lupamenettelyn rinnalla säilyisi kuitenkin mahdollisuus hakea aselupaa poliisilaitoksella asioiden. Luonnoksessa hallituksen esitykseksi ehdotetaan, että ase-elinkeinonharjoittajan tulisi ilmoittaa hallussaan olevien aseiden ja aseen osien yksilöintitiedot poliisin asetietojärjestelmään sähköisesti. Muutos parantaisi aseen elinkaaritietojen hallintaa. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2016. Lainmuutokset tulisivat pääosin voimaan mahdollisimman pian. Sähköiseen asiointiin liittyvät muutosehdotukset ovat sidoksissa poliisin asetietojärjestelmän uudistushankkeeseen ja tulisivat voimaan keväällä 2018. Valmistelumateriaali on luettavissa SM:n sivustoilta osoitteessa: https://www.intermin.fi/fi/lainvalmistelu/ampuma-aseluvat  

Lue lisää...

Julkaistu
Keuruulla sijaitseva entinen Pioneerirykmentin ampumarata on pitkähkön valmistelun jälkeen tulossa jälleen harrastajien käyttöön. Puolustusvoimat lopetti ratojen käytön vuoden 2014 lopussa ja sen jälkeen rata-alue puhdistettiin. ”Noina kohtalokkaina päivinä” oli kaupungin virkamiesjohdossa liikkeellä sellaista henkeä, että ”pillari tulee ja peittää kaiken” – olihan tuo Pioneerirykmentin lakkautuspäätös kova isku kaupungille. Mutta harrastajat olivat valmistelleet ratojen jatkoa jo reilun vuoden ajan ja teettäneet alueelle myös mittavan kehittämissuunnitelman. Se osoitti, että alueelle voidaan rakentaa yksi Suomen monipuolisimmista ampumaurheilukeskuksista. Keskustelut kaupungin johdon kanssa johtivat siihen, että kaupunki alkoi valmistella maa-alueen ja ratakiinteistöjen hankintaa. Johdossa ymmärrettiin, että toimiva ampumarata tukee kaupungin imagoa ja elinkeinotoimintaa. Jokainen ulkopuolinen harrastaja tuo mukanaan myös euroja ja isommat tapahtumat tuovat kaupungille näkyvyyttä. Ja mikä parasta, harrastajat ylläpitävät, kehittävät ja maksavat lystin. Hanke on edennyt ratkaisevaan pisteeseen, kun Keuruun kaupunginhallitus päätti 16.5.2016 kokouksessaan ostaa Metsähallitukselta rata-alueen maapohjan ja puuston sekä Senaatti Kiinteistöt Oy:ltä alueella sijaitsevat kiinteistöt. Alue vuokrataan 1500 € vuosivuokralla Keuruun Ampumaratayhdistys ry:lle, joka aloittaa ratojen toiminnanharjoittajana. Seuraava vaihe on ympäristöluvan siirtäminen uudelle toiminnanharjoittajalle ja ampumarataluvan hakeminen Poliisihallitukselta. Parhaassa tapauksessa radoilla päästään ampumaan jo tänä vuonna. Ampumaradalla on seuraavat radat: - 300 m (30 paikkaa ja välivallilta 150 m = 40 paikkaa) - 150 m (30 paikkaa) - 50 m (30 paikkaa) - 25 m (30 paikkaa) - liikkuva rata 75/100 m. Keuruun Seudun Ampujat toimii Ampumaratayhdistyksen vetovastuussa. Ampumaratayhdistyksen tunnelmia voi seurata osoitteessa: http://www.keusa.fi/

Lue lisää...